Vieraat oli kutsuttu koolle juhlimaan Osmon syntymäpäivää Hotelli Waltikkaan Valkeakoskelle 12.12.2015, mutta äkkiäkös syntymäpäivästä tehdään hääjuhla. Merja ja Osmo päättivät yllättää synttärivieraat ja onnistuivatkin hyvin pitämään salassa suunnitelmansa. Edes bestman ei itse tiennyt olevansa bestman, ennen kuin Osmo luovutti hänelle sormuksen samalla kun pappi kaivoi lipereitä esiin kauluksen suojista.
Suunnitelmat olivat vaarassa paljastua ennen potrettikuvia jotka kuvasimme Apian rannalla. Merja ja Osmo olivat noutamassa hääkimppua, kun huomasivat juhlaan kutsuttuja vieraita jotka suuntasivat myös kohti kukkakauppaa. Tilanteesta selvittiin kuten myös viileästä talvisäästä Apian rannalla. Iltaa kohden juhla muuttui tanssipainoitteiseksi rautalankabändin säestämänä.