Kaikki alkoi siitä kun…
…Laskettelurinteessä videoita kuvattiin 2000-luvun taitteessa. Useimmiten tuli oltua sillä puolen kameraa jossa murtui vähemmän luita ja säästyi aivotärähdyksiltä. Tehtiin porukalla oikeastaan aika näkyvästikin videomateriaalia levitykseen siihen aikaan, eikä ne jäänyt siis vain laatikoihin ja kovalevylle pyöriskelemään vaan materiaali oli tuttua lähes koko newschool-lasku kansalle suomessa. Pelit ja vehkeet oli viikkoraha budjetilla hankittua, mutta tekemisen meininki oli sitäkin kovempi.
Videokuvaus alkoi hiipumaan sitä myöten kun paikallinen laskettelurinne alkoi käymään liian pieneksi, opiskelut ajoivat eri paikkakunnille jne. Videokamera vaihtuikin osaltani still kameraan 2004 kieppeillä, ainakin niiltä ajoin löytyy vanhinta kuvamateriaalia kiintolevyn syövereistä. Muistan vielä kuvaustilanteenkin kun palokunta oli harjoittelemassa Korkeakankaan lähellä polttaen vanhan talon. Kamerana oli Sony F717. Ensimmäinen järkkäri tuli hankittua muutamia vuosia myöhemmin, merkiltään Nikon joka sittemmin vaihtui Canoniin ja samalla polulla ollaan vieläkin.
Töistä töihin
Ensimmäisen kosketuksen ”oikeaan” valokuvaamiseen sain kun olin työharjoittelussa Valkeakosken sanomissa Rantaniemen Henryn opissa ja sittemmin useampana vuotena lomittajana samaisessa paikassa. Sen jälkeen on tullut työskenneltyä leipänsä eteen useammassakin paikassa jotka eivät ole lähelläkään alaa. Kuitu Finland (Säteri), lapiomiehenä maakaasuputkella, muoviteollisuudessa, rakennuksilla ja viimeisimpänä kemikaalivarastolla tiimiesimiehenä josta irtisanouduin 2015 heinäkuussa. Nyt tai ei koskaan, ryhdyn täyspäiväiseksi yrittäjäksi. Toiminimi on ollut kaiken muun toiminnan ohella jo vuodesta 2007 nimellä Pixelworks. Aikatauluja sovittelemalla ja etenkin viimeisimmän työnantajan joustaessa pystyi omia kuvaushommia tekemään päivätöiden ohessakin. Aika usein päivät alkoivat lipsumaan kohtalaisen pitkiksi, kun lähti töistä töihin ja kellosta loppui tunnit kesken eikä perheelle jäänyt aikaa sitäkään vähää. 2008 tuli suoritettua valokuvaajan ammattitutkintokin vaikkei sillä paperilla valokuvia otetakaan.
Jotkut ovat sanoneet rohkeaksi peliliikkeeksi yrittäjäksi ryhtymistä etenkin näinä aikoina. Tiedän, on sitä tullut mietittyä itsekin, mutta on tämä niin kauan pyörinyt mielessä, että pakko kokeilla. Valokuvaus ei enää rajoitu viikonloppuihin ja arki-iltoihin, vaan pystyn tarjoamaan palveluita joustavasti ympäri vuorokauden.
Valokuvaus
2008 kuvasin ensimmäiset häät ja siitä se taisikin sitten lähteä liikenteeseen. Nyt hääkuvauksia, tai vähintään hääpotretteja, on takana kymmenittäin ja tulevalle kesälle kalenteri on täyttynyt jo mukavasti häiden osalta. Kesät menevätkin siis häiden ja erilaisten tapahtumien taltioinnissa, syksyisin tulee kuvattua tuhansia lapsia kouluissa ja päiväkodeissa, talvella pääsee hiukan rauhoittumaan syksyn jäljiltä ja kuvaamaan omassa studiossa jolla olikin juuri 3-vuotissynttärit. Studio palvelee sopimuksen mukaan Valkeakoskella Lempääläntien varrella. Videokuvaukseenkin on tullut taas hiukan perehdyttyä pitkän tauon jälkeen.
Kiitos vuodesta 2015, tästä on hyvä jatkaa ison rattaan pyöriessä kohti uusia seikkailuja!
Voit liittyä matkaani Facebookissa Instagramissa Pinterestissä tai voit tilata uutiskirjeen. Puhelimitse tavoitat minut numerosta 0405435024 ja sähköpostit kolahtavat osoitteeseen tommi@tommikappi.com