Satu & Juuso – Häät rennosti hullutellen

Kymmenisen vuotta vierähti siitä, kun tapasin Juuson ensimmäisen kerran, tosin aivan eri merkeissä kuin nyt. Heinäkuussa 2016 puolustusvoimien tarjoamat asusteet on jätetty kauas taa ja päälle on puettu hiukan prameampaa pukua. Potrettikuvaukset aloiteltiin Satun, Juuson, kaasojen ja bestmanien kanssa Tampereella Arboretumilla hiukan epävakaisessa säässä, mutta suuremmilta kastumisilta vältyttiin. Päivä jatkui Ylöjärven kirkon kautta Lavajärven Päivölään…

Häät Valkeakoskella – Anniina & Jarkko

Anniina ja Jarkon häitä vietettiin Valkeakoskella Metsäkansassa ja potrettikuvauspaikkakin löytyi samoilta kulmilta Anniinan vanhempien tilalta. Anniinan sisko toimi kaasona sekä seremoniamestarina, eikä ainakaan mielikuvitusta juonnosta puuttunut kun muuntautumiskyky vaihteli omasta itsestään niin morsiameen kuin sulhaseenkin. Illan tullen nähtii yllätyksenä tanssiesitys eikä bändikään tarvinut tyhjälle salille soittaa, sillä tanssilattia oli täysi koko illan.